Kylläpäs blogin päivittely on jäänyt ihan hunginolle... Mutta nyt vissiin pitänee ryhdistäytyä ja olla pikkuisen ahkerampi.....

Kemin näyttelyn jälkeen ollan pidetty lomaa näytelmistä.

Yks viikonloppu oltiin Simojoen Lohirannassa pystykorvahommissa. E kävi päivittämässä linnunhaukkukokeen (LINT) sääntöjä palkintotuomarikurssilla. Me oltiin maskotteina mukaana. Testattiin myös asuntoauton "koira-aitausta". Meillä on ollut asuntoauto jo seitsemättä vuotta ja vasta nyt hommattiin jonkinmoinen aitaus koiruuksille....kätevä oli!

Koiraharrastuspuolella Savukoskella tapahtuu! Ritvan ja Reijan aktiivisuus on tuottanut tulosta...tokoa, raatokoirakurssia ja agia....

Ollaan Unnan kanssa aloitettu TEPOLA (Tehoa poro- ja lammaskoiran käyttöön)-hankkeen raatokoirakoulutus. Unna-riepu on ollut vähän paitsiossa harrastushommissa ja nyt olisi mahdollisuus käyttää sitä kuonoa.... Ollaanhan me vähä eri rotua, mutta päästiin poro- ja lammaskoirien joukkoon mukaan!

Koulutukseen kuuluu mm. 4 kertaa kenttäharjotuksia; perustokoa ja raatokoulutusvalmistautumista. Sitten syyskuun puolessa välissä olisi 2 pitkää päivää maastoharjoituksia.

Jouduin jo toisen harjoituksen jättämään väliin tenavan hoitamisen takia. Samalla kerralla täällä alkoi myös agility-hommat!! Aavan kanssa pitäisi päästä sitä kokeilemaan. Kerrankin täällä olisi tällaisia juttuja, ei aina 100 km yhteen suuntaan harjoituksiin.

Reenattu ollaan lelun,"raadon", kanssa kiskomista. Jatkossa sitä hajustellaan ja sitten lopuksi myös etsitään hajustettua lelua maastossa...mielenkiintoista...aika näyttää miten meille käy.. Tämä eka vaihe on vielä helppoa, parsonille repimisleikki on aika luontaista....

Ens viikonloppu on PARSONVIIKONLOPPU! Limingassa on 4. ja 5. päivä OSTY:n järkkäämät ryhmikset. Parsoneita on tulossa la 27 ja su 26!! Tuleepahan vielä kunnon kehät ennen meijän oletettua talvitaukoa (aika näyttää, tuleeko sitä talvella kehiin lähdettyä! )

Koko viikonlopun kruunaa viikonlopun Kravun Marikan Maitomiehen kennelin ja Partasen Kirsin järkkäämä pentu-sukulaistapaaminen Oulussa. Asustellaan Hietasaaressa leirikeskuksessa yhdessä viikonloppu parsonporukan kanssa. Odotettavissa pentutapaamisia, paljon parsonsukulaisia ja parsonpulinaa!!  Todella mukavaa odotettavissa....

Ja vielä lopuksi.....tarinaa..

Unna eka lelu "Luto"

..on kova seikkailija. Se on kuuden vuoden aikana asustellut talvia ulkona lumen alla ja pysynyt ehjänä kovissa leikeissä (ei enää vingu ).

Se on nyt keväästä lähtien unohtunut muutaman kerran Unnalta metsään lenkillä. Keväällä sen oli löytänyt Ninan Kamu-labbis ja vienyt kotiin (noutaja kun on ). Nina onneksi tunnisti Luton ja se pääsi takaisin kotiin!

Viime viikolla Luto "lähti" jälleen metsässä vieraiden matkaan...Tällä kertaa ekaluokkalainen poika löysi sen ja poimi mukaan..Onneksi jälleen Nina-ope tunnisti "koiruuden" ja se palautettiin aitauksen sisäpuolelle kotiin...kiitti.. Lelulla alkaa jo olla tunnearvoa!  On se oikia kyläluuta.....