Ollaan taas "metsästysaika-leskenä".. Päätin aamulla lähteä siinä seitsemän aikoihin koirien kanssa kunnon lenkille ennen töitä. Ulkona odotti tällainen keli:

     1937803.jpg

Lähdin ensin Aavan kanssa takapihalta kuvan tietä pitkin. Aattelin että saapahan sitten Unnakin rauhassa nuuskutella, kun yksitellen käytän. Kyllä Aavalla oli lystiä!

     1937807.jpg

Suoran päässä kolme isoa hirveä "pölähti" liikkeelle aivan yhtäkkiä ja Aava lähti kiljuen perään. Siinä rytinä kävi ja sain Aavan lopulta pois menemällä toiseen suuntaan. Tämä oli neidin ensimmäinen kohtaaminen hirven kanssa ja todetaan joo, haukkuu se ainakin hirveä! :) Hyvä että Unna ei ollut kaverina, kimpassa Aavalla ja Unnalla olisi ollut lystiä seurata hirviä pitemmällekin!

Kytkin Aavan kiinni ja paluumatkalla haisteltiin tien yli menneiden hirvien tuoreita  jälkiä..mielenkiintoista oli.. ainakin Aavan mielestä.

     1937809.jpg

Unnan vuorolla kierrettiin vähän toiseen suuntaan ja jäljet varmisti, että hirvet olivat menneet pois.

     1937811.jpg

Lunta satoi yli puolen päivän ja nyt sataa vesiräntää.. :(  Kyllä tuo lumi sulaa vielä pois monta kertaa ennen kunnon talvea!

Porvoon erkkari jäi siis lopulta meiltä väliin. Tiistaina tosin E "ilmoitti", että olisi mahdollisesti reissu Lappeenrantaan asuntoautokauppa-asioissa... No haloo, viimeinen ilmo Porvooseen oli ollu silloin maanantaina...... Meinasi vähän "harmitella", siinä oltaisiin samalla käyty mutka Porvoossa. Seinäjoenkin ilmo oli mennyt jo ohi. Sekin olisi käynyt, koska kun täältä lähdetään niin etelään, silloin kilometrien määrä siellä ei tunnu enää missään! :) Katellaan sitten Jyväskylää.....

Ja vielä lopuksi Aava ja meidän UUDET Marimekon 080808-lahjalakanat Rakkailta Oulaisten ystäviltä! Ihana paikka kuorsata....

     1937880.jpg