Kävinpä eilen Aavan kanssa remmilenkillä takametsässä. Polulla edessä näkyi kaksi isoa sarvipää-porohirvasta. Samat porot ovat pyörineet ötököiden tuskassa jo muutaman päivän meidän lähettyvillä.

Otin kuvan puhelimella, mutta en tietenkään saanut onnistumaan sitä. Kuvan koko ei ole tarpeeksi iso........ suurennuslasia tarvitaan! Polulla yksi, toinen oikealla.

1675915.jpg Huutelin ja yritin kohti kävellessäni ajaa niitä pois. Aava oli kiinnostunut (onneksi se oli kiinni) ja puffahteli vain.  Irtiollessa Aava kiljuu ja lähtee perään. Nyt porot katsoivat tarkasti rintamasuunnassa rinnakkain polulla meitä, eivätkä lähteneet mihinkään. Kohta rupesin epäröimään ja lähdettiin Aavan kanssa takaisinpäin. Eiköhän "pojat" lähteneet köpöttelemään perään. Minua rupesi jo hermostuttamaan ja laitettiin Aavan kanssa hölkäksi...niin porotkin. Heh, heh. Tuliko muka hätä :) Siellä porot hölkkäsivät samaa tahtia perässä. Päästiin mutkan taakse ja sinne pojat jäi. Kuulema niitä kuitenkin kannattaa varoa, risulla huitoa jos lähelle tulevat :0 Parempi oli kuitenkin väistyä takavasemmalle (ja vaudilla!)

Olen aikaisemmin huomannut, että porot ovat kiinnostuneita näistä meidän pienistä valkoista koirista. Meillä näitä poroja on pihapiirin ympärillä aina silloin tällöin. Viime talvena niitä oli kerran ihan riesaksi asti, punaiset haukkuivat yötä päivää niille. Meinasi yöunet olla vähissä.

Kesän helteitä viilentävä kuva viime joulukuulta, kuva otettu makuuhuoneen ikkunasta.

1675770.jpg

Mikkelin näyttelyn aikataulut ovat tulleet nettiin! Parsoneita on kunnioitettavat 38! Pentuja on 2, uroksia 10 ja narttuja 26.  Onpas mahtava lähteä kehiin, kun on niin monta koiraa, wow! Me lähdetään Oulaisten berni-Sarin ja Simpan kanssa reissuun Hunu-bernin kanssa. Lomareissua odotellaan!!

muoks:  Ilmoitin Aavan sitten sinne Tornioonkin. Meidän "Once in the lifetime"-juttu  080808, perjantaina voipi jatkua vaikka siellä....;)